En oo ikinä ollu urheiluihminen. Kun aloin tekemään tätä blogia ja mietin nimeä, yritin keksiä jotain aiheeseen liittyvää. Oon monesti sanonu, että mulle semmonen luonnollinen olotila on sillon ku on näpit liimassa tai maalissa. En oo multasormi, enkä niin jauhopeukalokaan, mutta semmonen liimanäppi. Mulle oliki pienonen järkytys, kun mies tässä yks päivä kerto mulle, että jalkapallomaalivahteja kutsutaan liimanäpeiksi. Se asia jopa vähän valvotti mua sillon yks ilta. Ajattelin, että joku urheilun ystävä luulee tätä blogia jalkapalloblogiksi ja luultavimmin pettyy karvaasti, kun täällä ei paljon sen aihepiirin juttuja löydy. Pahoittelut siis heille.

Eilen mulle paljastu sekin, että mitä on liimanäpin lapset. Meidän kauhukaksikko oli  löytäny sakset ja liiman, nostin ne kyllä leivinuunin päälle askartelun jälkeen, mutta jos kiipeää tuolille, niin ne saa helposti. isompi neiti oli leikannu piirustuspapereista paljon "lunta" keittiön lattialle.Onneks oli leikannu vaan sitä paperia. Ja kuopus oli sitte sillä aikaa käyttäny liimaa. Pöytään, penkkiin, puseroon, päähän, moneen paikkaan.

 Eilen mulle siis selvis, että liimanäpin lapsi on tietenki liimatukka.