Tänään innostuimme PikkuRouvissa kallistelemaan laseja. Muutamat  ( Auliina, Tuulia ja Epe) toki seurasivat vain sivusta, kun Jaana, Chrisse ja minä kuumenimme kilpaa kolvin kanssa lasien äärellä. Jaana käytti ylempää fysiikkaa, ja vähintään kolmannen asteen yhtälöitä tehdessään kauniin pöydän kahvilaboksiin. Chrisse ja minä teimme antiikkiset peilit ja minä sain kyhättyä myös lasipöydän. Auliina toimi hoviompelijana, vaatettaen lastenkodin nukkikseen kaffilan myyjän. Taisipa myyjätär saada pienen plastiikkakirurgisen toimenpiteenkin, ei rasvaimurointia, mutta muutaman desin implantit. Tuulia värkkäili kukkaishommia ja Epe teki kauniin lampun (ei kuitenkaan lasista). Kerhoasioista mulla on kuvat vain swapista, koska sekoilin omien tekeleitteni kanssa, kun muut räpsivät kuvia. Kerhoblogissa on kuitenkin dokumenttia, etten aivan palturia puhu.

Swappinahan meillä oli sisustus. Minä tein lyhdyn, joka päätyi Jaanalle.

Minä sain Tuulian virkkaaman liinan ja ihanan viherryksen.

Kotona sitten piti purkaa nukkiksen olkkari jälleen atomeiksi ja paikalla olisi saanut olla joku sukupuolivähemmistöä edustava sisustusarkkitehti, että jotain tolkkua olis saatu lopputulokseen. Halusin kokeilla olkkariin sitä surullisen kuuluisaa sohvaa, jonka epäonnisen valmistusprosessin aikana syntyi se juosten kustavistinen. Lisäksi olkkariin piti saamani uuden lasipöydän, antiikkisen peilin (ei sen oo pakko olla vessassa) sekä saamani uudet kukan ja liinan.

Poju on siis mitä ilmeisimmin aloittanut viulunsoiton (oikeasti kuullostaa siltä ku kissaa tapettas). Runoilija istahti uudelle sohvalle esittelemään kitaraa, jota soitteli nuorena autotallibändissä.

Tuohon matolle pitäs ommella muutama iso lattiatyyny, kun on jotenkin niin avaraa. Johtunee siitä, että nämä meikäläisen kalusteet sopii jostain kumman syystä paremmin juuri nurkkiin ja seinien vierustoille.

Tuuliailta saatu liina on tuolla pimeässä vasemmalla piirongin päällä. Vaikka sitä kyllä kelpais esitellä päivännäölläkin. Ehti vaan taas tulla niin pimeä, ennen ku sain huoneen kuvattavaan kuntoon.

Kätevää, kun nukkekodin takan voi siirtä noin vain seinältä toiselle, eikä savuta yhtään. Takan päällä "komeilee" uusi peili.

Tämä viimeinen kuva on otettu etuseinä kiinni keittiön ovelta. Ja olkaa siis onnellisia, ettei tuo karmea vingutus kuulu sinne. Nukkiksen äiti on kuitenkin toiveikas ja näkee jo sielunsa silmin Pojun aikuisena suurilla  konserttilavoilla isojen sinfoniaorkestereiden solistina.