Minut tuntevat tietävät, etten todellakaan ole mikään viherpeukalo. Siksi onkin välillä hieman ahdistavaa asua paikassa, jossa pihaa riittää ja riittää. Haluaisin kyllä kauniin, viihtyisän ja hyvinhoidetun puutarhan hyötykasvi-ja yrttiviljelyksineen kaikkineen, kunhan saisin itse tyytyä vain siellä viihtymiseen.  Ikä on opettanut olemaan itselleen armollinen ja hyväksymään vajaavuutensa (sen laiskuudenkin), joten 1:1 elämässä tyydyn puutarhaan, jossa viihtyvät nokkoset ja voikukat sulassa sovussa muutamien oikeiden kukkien kanssa.  Kesäkukkia laitan yleensä joka vuosi, nekin vaihtelevalla menestyksellä sitten joko kukkivat tai eivät.

Nettiä selatessa on silmiini sattunut useamminkin viehkoja kuvia puutarhoista, joissa eivät nokkoset rehota, ja jotka ovat suorastaan houkutelleet minutkin vetämään kumihanskat käteen ja tarttumaan multapussiin. (en saata koskea multaan paljain käsin, on niin ällöä, kun kynsien alle menee multaa)

Siispä marssin prisman puutarhapuolelle, ja lastasin kärryyn laajan valikoiman erilaisia kasveja sulostuttamaan tulevaa puutarhaani.

Tähän projektiin kuului toki parin päivän viihtyisä askartelusessio helteelläkin sopivan viileässä kellarissa. Ja nyt kuvat minulle sopivan kokoisesta puutarhastani.

 

Vanhin tyttäreni on joskus muovaillut tuon buddhan, nytpä sillekin löytyi hyvä paikka.

Tässä puutarhassa on tilaa buddhille ja enkeleille.

Toiveissani on, että nuo puuosat harmaantuisivat luonnollisesti tuossa, jätin ne siksi käsittelemättä.

Pihakalusteet tein skumppametalleista, balsasta ja tiimarin ornamenteista. Löysin kätköistäni noita sinisiä lasilaattoja ja liimasin niistä balsan päälle terassin ja pikku käytävän.

Kasvaiskohan tuohon puuhun syksyllä omenoita, vai mitäköhän varten tuo laatikko tuolla oikein on.

Valkoinen keinu on ihan ihme mittakaavassa, mutta olkoon vaikka lasten keinu.

Kauankohan menee, ennen kuin tähän alkaa työntyä nokkosia?