Nyt on taas semmonen vimma päällä, että voisin mieluusti muuttaa tuonne kellariin vaikka asumaan. Uusi saha on kätevän oloinen, pikkuisen olen sitä testannut. Ensi lauantaina jatkamme PikkuRouvien kanssa kerhotilan nukkiksen keittön tekoa. Minä aloittelin siellä viime kerralla leivinuunin ja puuhellan tekoa. Ne alkavatkin olla hyvällä mallilla. Lattialle tulee molempien eteen vielä pelti. Värkkäilin vähän oheisrekvisiittaakin jo valmiiksi. Saa nyt sitten nähdä, mitä sinne lopulta laitetaan (kriittiset kerhokamuni saavat sensuroida).

Omaan hempeilyboksiini tein tämmöisiä "emaliastioita".

Muhimassa on muutamia salaisuuksia, joista kuvia myöhemmin... Oikein ihanaa helmikuuta kaikille.

Hups, vielä. Muistin, että olen saanut tunnustustakin, kiitos siitä oikein paljon. Nyt en ehdi sitä laittaa, kun olen tästä lähdössä vähän hummailemaan...