Nämä isän- ja äitienpäivät ovat aika hupaisia, kun suurella salamyhkäisyydellä varjellaan ja kätketään kortteja ja lahjoja. Aamulla touhutaan aamiaista päivänsankarille ja erinäinen pino mitä mielikuvituksellisimpia askartelutaiteen helmiä kiikutetaan laulun kera yllätetyn sankarin ihasteltavaksi. Meillä oli isälle käärtty tänä vuonna pakettiin mm. viisivuotiaan itse nikkaroima avainteline. Vesirokkoa potenut eskarilainen jäi päiväkodin askarteluista pois, mutta oli sitten värkännyt itse isille oman paperisen lorupussin, omakeksimillä ja itse kirjoitetuilla loruilla:) 

Isänpäivään valmistautuminen sujui osaltani mukavissa merkeissä, kun vietin eilen PikkuRouvien teemallisen shoppailuiltapäivän Nannan kanssa Oulussa. Olipa hauska pyöriä kaupassa semmoisen kaverin kanssa, jokia ei meinannutkaan hermostua nyöri- ja nappi- ja puutikku- ja helmi- ja paperi- ja liima- ja nukkekotilehtihyllyjen äärellä.

Aina on yhtä kivaa päästä ihailemaan Mäkivuotin kartanoa livenä. On se vaan kuulkaas upea! Varsinainen askartelu jäi tällä kertaa väliin, mutta terapiasta tämä kävi oikein mainiosti. Swappikin meillä oli, kuten kunnon kerhoiluun kuuluu. Vein Nannalle tämmöisen setin otsikolla "ruskea":

Sain Nannalta lanttu- ja porkkanalaatikon, sekä lautasellisen pullia. En vielä muistanut niitä kuvata, mutta näette ne viimeistään, kun nukkekotiin katetaan jouluateria.