Kokoonnuimme eilen Pikku Rouvien kanssa uusissa tiloissa. Samassa pihapiirissä toki, mutta päiväkodin puolella. Lastenkodin/päiväkodin eteiseen meille on valmistunut upea nukkekoti, jota alamme hiljalleen sisustaa ja täyttää ohikulkijoitten kummasteltavaksi.  Tuulian kanssa veimmekin sinne jo muutamia bokseja, ettei tarvi tyhjää kaappia katella.

Meillä oli kyllä taas niin mukavaa, kun siinä nysvättiin ja turistiin. Flowersoftin syvin olemus tuli selvitettyä ja kettuilun kohteeksi pääsi kukin vuorollaan. Perehdyimme myös kukkasten nimien saloihin.

"Virallisen" ohjelman mukaan aihepiirinä oli puunkantoteline. Minultahan se jo takan vierestä löytyy, joten innostuin sitten maalarinteippiä maalaamaan, ja tein erikoisia/erilaisia kukkien lehtiä.  Tänään sitten piti kukkaset saada valmiiksi, ettei tarvi aivan kuvattomia lätinöitä julkaista.

Tuo yks tuossa ämpärissä yrittää olla anopinkieli ja muut ovat sitten mitälie Asta-Leoja. Laittelin nämä viherrykset nyt nukkekotiin, mutta saattaa olla, että ne vielä muuttavat sieltä muualle.

Vaikka Tuulian ja mun lisäksi kerhossa olivat eilen myös Chrisse, Epe ja Auliina, niin swappiin osallistuttiin vain me kaksi. Minä sain siis Tuulian tekemän söpön pääsiäiskakun ja rairuohon.

Tässä yläkuvassa oleva rairuoho on omatekemä (flowersoftia), mutta alakuvassa tuulialta saatu hienompi raiheinä.

Minä tein swappiin narsissin, josta en muistanu ottaa kuvaa. Näkyy olevan siitä kuva Tuulian blogissa.