Sainpas viimein valmiiksi ristipistomaton. Aloitin sen tekemisen joskus, kun teki hirveästi mieli pistellä. Suunnittelin mallin ruutuvihkoon ja aloin pistellä. Työn edetessä huomasin, että olis kannattanu tehdä kolmella säikeellä, kahden sijaan, koska tumman sinisestä varsinkin näkyy pohjakangas läpi. Sen verran olin kummiski ehtiny jo tekemään, etten alkanu purkamaan. Tummansininen lanka loppui sitten vielä keskenkin, ja koko matto oli jäädä pysyvästi vaiheeseen. Onneksi olin ostanu langan omalta kylältä, niin sain sitä lisääkin ja nyt on matto valmis. Aika työläs yksilö, kun kiersin vielä lopuksi kaikki "kuviot" tummansinisellä, kun oli  jotenki niin köpön näkönen. Lopputulos on muuten mun silmää -no ei sentään hivelevä, mutta miellyttävä kumminkin. Ehkä nuo vaaleansiniset olis pitäny reunustaa vaaleansinisellä??? En taida jaksaa silti purkaa, tehdään seuraavasta sitten komiampi.

1816470.jpg

Tämä kuva on surkea (kamera on tosiaan loppunsa eellä), mutta vähän näkyy mittakaavaa. Ainoaksi matoksi olohuoneeseen tämä on liian pieni. Hyvä syy siis pistellä lisää. Soffalla istuskelee muuten Chrisseltä saamani aivan söötti pieni nallukka.

1816472.jpg

Kuvio on mielestäni kehityskelpoinen. Nuo kulmat ja reunan keskiosan kuvio on ihan ok. Vaaleansiniset läiskät pitäis olla jotain koukeroisempaa.
1816480.jpg

Te kaikki kuitenkin ihmettelitte, että mikäs se tuo on tuossa ylimmässä kuvassa...1816483.jpg

1816477.jpg

No, se on tietenki pieni origamipaperisetti ja valmis teittelu. Tämä on siis se jota lapsena vänkytettiin, kysyttiin lukua yhdestä kymmeneen,  piti valita väri ja läpän alla luki jonku pojan nimi, josta sitte tykkäs. Ja sitte tirskuttiin ja kiusoteltiin, että Sussu tykkää Pekasta =)

Milläs nimellä tätä teilläpäin kutsuttiin?