Tämä kesä kyllä suosii askartelijaa. Pitäs vaan keksiä lapsille järkevää tekemistä, niin johan sais askarrella. Tällä viikolla meidän isommat tytöt on sukuloimassa tahoillaan ja me pikkutyttöjen kans ollaan kolmestaan kotona. Tytöt on keksineet kaikenlaista hauskaa, ainakin omasta mielestään, minä oon välillä lepuuttanu hermoja kellarissa.

Oon viimein alottanu mummulle tulevan lyhdyn tekoa, mutta se on vielä vaiheessa. Iltaisin olen pistellyt yhtä mattoa, mutta sekin on pahasti kesken. Eilen tein mummun lyhtyä varten vähän leipomuksia, ja samalla leivoin sitten vähän muutakin. Tein semmoisen taikataikinan tyyppisen taikinan. Laitoin taikinaan sen verran suolaa, kun veteen liukeni, sitten vehnäjauhoja ja pikku tippa öljyä. Taikina eroaa taikataikinasta rakenteeltaan, kun suola ei ole kiteistä, taikina on siis sileää. Kuivatin leipomuksia uunissa, kuunes ne oli kovia. Pikkuisen jotkut isommat leivät halkeili, mutta muuten oon tyytyväinen tähän sovellettuun taikinaan.

Tänään maalasin sitten joitakin valmiiksi asti:

1717192.jpg

1717187.jpg

Näistä tuli mielestäni aika herkkuja.

1717183.jpg

Viimein sain tehtyä pitsankin, on ollut mielessä pidempään. (heh, heh) paprikat, tomaatit, salamit ja sipulit on Angie Scarrin, oliivit omatekoisia. juustona ja tomaattina on maalia, pohja tehty siitä eilisestä taikinasta.Pitsaleikkuri on tehty kauan sitten, ja on esiteltykin silloin blogissa.

Olen saanut myös tunnustuksia:

1717276.jpg

1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nominate at least 7 other blogs./
Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Put links of those blogs on yours./
Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you've nominated./
Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Kiitos oikein paljon:Raija Maula, Anja, ja Marisa

Sen verran tämä jo näkyy kiertäneen, että minäpä ohjaan teidät Pikku Rouvien blogin kautta muutamiin huipputaitavien näpertelijöiden blogeihin.