Tänään oli sanottaisko nyt vaikka menevä päivä. Kiiruhdin suoraa töistä hakemaan pikaisesti lapset hoidosta ja koulusta ja käänsimme auton nokan kohti Oulua. Kaleva-lehdessä on tässä alkuvuodesta ollut semmoinen "Tavallinen talentti"-juttusarja johon mieheni minutkin ilmoitti mukaan. Lehdest' käytiin tekemässä meillä kotona haastattelu ja tänään oli sitten Kalevan toimipisteessä semmoinen talenttien loppuyhteenveto-tilaisuus, jossa kahdeksan kymmenestä talentista oli vielä toimittajan haastattelussa. Tilaisuus oli oikein mukava, olihan paikalla yksipyöräisellä, jopa yhdellä jalalla ajava koulupoika; konttikieltä puhuva nyplääjä; sahaa soittava virtuoosi; mestarillinen kukkia meänkielellä kasvattava nainen; maailman parhaita rieskoja leipova nainen (ne oli muuten TOSI hyviä, kun samme maistella); upeita akuankka-hahmoja huovuttava "äijä"; sekä uskomattoman suloinen kolmivuotias automerkkien tunnistusmestari pikkuneiti. Minä olin roskat aarteiksi muuttava askartelija. Paikalle eivät olleet päässeet korvia heiluttava tyttö, eikä kielen taivuttelija. 

Saimme nähdä pieniä näytteitä näiden mukavien erilaisten ihmisten taidoista, ja rupattelimme mukavia. Kalevan netissä oli Parisen viikkoa "hurmaavin talentti"-äänestys, jonka voitti itseoikeutetusti pikkuinen Milla-neiti, jonka ihanneauto oli "keltainen poso".

Ja sitten asiaan, eli askarteluun. Hokasin eilen illalla, että voishan sitä jonkun pienen tuliaisenkin viedä toimittajalle, siispä värkkäämään. Koska toimittaja meillä käydessään osoitti suurta kiinnostusta miniruokia ja massailujani kohtaan, päätin toteuttaa pienen herkkukorin. Osa sisällöstä löytyi valmiina, mutta korin punoin eilen. 

 

Sen mokan tein sitten siinä vaiheessa kun nyhräsin noita tulitikkuja. Olin saanut kymmenkunta tikkua valmiiksi, eli pinseteillä kastanut ne ensin liima-vesiseokseen ja sitten maaliin. Ne olivat kuivumassa samaisen fetajuustopurkin kannen päällä, jossa mulla oli yhdessä nurkassa se vesi-liimaseos. Minä sitten viisaana ajattelin, että minäpä huuhtasen tuon liiman sillä aikaa, kun tikut kuivuu. Samalla juttelin miehen kans ja arvatkaa vaan huuhtelinko ne tikutkin samalla vauhdilla viemäriin. Ja eikun homma uusiksi. Luultavasti en tee sitä virhettä uudestaan. Ainakaan toivottavasti en tee.

On nuo tulitikut vaan niin söpöjä.   Meidän äiti on opettanut, että retkellä pitää aina olla tulitikut mukana. Patonki taitaa muuten olla meidän esikoisen käsialaa.

Tämmöinen herkkukori oli kotoa lähtiessä. Perillä se ei enää ollut näin kauniisti järjestyksessä, kun en halunnut liimata tavaroita kiinni, että niitä voi hypistellä.

Lotte kyseli noista korvapuusteista, ne on tehty ihan cernit-massasta. Pikkuinen jippo, on se, että niissä on sisällä oikeaa kanelia, niin nuo kerrokset irtoaa tuollai oikeasti.