Tässä vaiheessa tuntuu, että meillä ei ole hiljaista juuri koskaan. Öisin sentään onneksi jo nykyään on useamman tunnin hiljaista, kun lapset onneksi nukkuu kaikki tosi hyvin. Viikonloppu oli taas täynnä touhua ja tohinaa. Perjantaina kummisetä haki toisiks vanhimman neidin yökylään. Lauantaina noustiin viikonloppuaamuksi poikkeuksellisen reippaasti, ja aikaisin ylös, ja lähdettiin hakemaan tyttöä, sekä lasten serkkupoikaa kyytiin, kun ajeltiin sinne ulkomaille kirjahyllyn ostoon. Saatiin peräkärrykin vielä pojan lisäksi lainaan, niin kulkipahan hylly näppärästi kotiin. Haaparannassa me kaikki satiin shoppailusta kyllikseen, kun kierrettiin vaatekauppaa, lelukauppaa, ruokakauppaa ja sitä valtavaa Ikeaa koko päivä. Tulomatkalla vielä jätettiin lainapoika kotiin, ja kotona oltiin vasta iltamyöhällä. Pienimmät kannettiin omiin sänkyihin jatkamaan unia, ja isommatkin neidit oli kypsää kamaa nukkumaan. Eipä kyllä meillä aikuisillakaan ollu unensaantiongelmia, kun ostokset oli purettu autosta. Onneksi löydettiin se kirjahylly.  Mua vähä pelotti, että meidän tuurilla olis ollu rikkinäiset lasiovet, tai muuten puuttuvia osia, mutta kyllä sieltä kaikki osat löyty ja saatiin jopa ite koottua.

Ensimmäiseksi eilen aamulla piti laittaa trulleja matkaan, meillä oli tukikohta, ja seitsemän virpojaa lähetettiin tien päälle. Esikoinen kävi tuossa naapurin mummulassa ja miehen tädillä, sekä muutamassa muussa lähimmässä naapurissa noitten pikkutyttöjen kanssa.

488956.jpg

Ja toisiks vanhin tyttö kiersi kolmen kaverin kanssa kylää semmosen kuuden tunnin kierroksen. Meillä täällä ei ole kaikkein paras mahdollinen hinta-laatusuhde tuohon virpomiseen, kun taloja on lopulta aika harvassa, ja useimmat niistä yksittäin pitkien kujien päässä. No hyödyllistä ulkoliikuntaa tuli neideille ainakin roppakaupalla, eikä ne palkkapussitkaan kyllä mitään pieniä olleet.  Me isännän kans hoidettiin sillä aikaa parisuhdetta täällä kotosalla kokoamalla niitä kirjahyllyjä.

Iltapäivällä kävi lasten serkutkin pyörähtämässä meidän hulinan keskellä, peräkärrykin pääsi siis kotiin. Ennen saunaa ajeltiin vielä mutka miehen siskolla virpomassa tuoreeks, terveeks. 

Tänään meillä näyttää sitten taas just siltä. Kurasia virpomisvaatteita oottaa pesua muitten pyykkien lisäksi. Huonekalut on sekaisisn, kun uudet hyllyt siirretäänkin vielä eri paikkaan. Kummallisia esimaisteltuja virpomispalkkanamusia löytyy sieltä täältä, ja osa Haaparannan ostoksista on vielä kasseisa oottamassa paikkaansa.

Askarteluun ostin Ikeasta semmosia vanerilaatikoita, joista ajattelin yrittää tehdä jonkulaisia roomboxeja. Siellä olis ollu aivan ihania lyhtyjä huvimajoiksi, mutta kaikki valkoiset oli tieysti loppunu ja jäljellä oli räikeän vihreitä, turkooseja ja oransseja. Se jäi kyllä harmittamaan, niitä olisin ilman muuta ostanu muutaman jemmaan, kun oon ettiny sopivia, vaan ei tahdo oikein löytyä. Ostin myös 3d liimoja ja kimalleliimoja. Niitähän nyt aina tarvii.

Laitan tähän nyt niistä luvatuista munista kuvat. Mulla on muuten joku ihme persoonallisuushäiriö, kun en osaa ottaa pystykuvia. Tai osaan joskus, mutta tosi usein otan ne sillai kamera väärinpäin, ettei se kamera ymmärrä, että se on pystykuva ja lopputulos on sitte vaakapystylaaka? 

Tälle "hiljaiselle" viikolle on taas niin monenlaista ohjelmaa, että saapa nähä  ehdinkö ollenkaan askarteluhommiin. Tämä kotikin pitäs saada tästä taas asuttavaan kuntoon. Noita servettikuvioituja munia haluaisisn kyllä tehdä lisää.

488947.jpg

488944.jpg

Laitan nyt tämän blondiotoksenkin vielä, jos joku ei usko, että oon oikeasti näin tollo.

488952.jpg

Hyvää hiljaisen viikon alkua kaikille.