Kirjoittaja
Neljän neidin äiti ja yhden miehen vaimo pitää jonkinlaisen mielenterveydentason yllä askartelemalla. Puheliaalla ihmisellä riittää myös juttua, asiaa tuskin nimeksikään.
|
21.02.2010 - 13:58
Nukkiksen äiti on kulkenut ahkerasti kansalaisopiston käsityöpiirissä. Vihdoin ja viimein valmistui jouluinen seinävaate. Tämä laitetaan nyt huolellisesti säilöön odottamaan ensi joulua.


Tämä on ristipistelty muliinilangan yhdellä säikeellä.
02.02.2010 - 21:00
Minullahan on pitkään ollut suunnitteilla tehdä noita-akka roomboksiini se noita. Eilen sitten kaivoin massat esiin -ja eiku yrittämään. Nukentekijöille tässä vaiheessa nöyrin kumarrus ja kunniapokkaus, älyttömän vaikeaa hommaa. Vaikka muovailin eilen monta tuntia ja tänään toisen mokoman lisää, en kerta kaikkiaan saanut noita-akkaa aikaiseksi. Sen sijaan noidan mökkiin muutti Ihmeterho=menninkäinen/hammajainen/kummajainen, joka on noidan vasen käsi ja ylittämätön ykkösapuri. Ja nyt kannattaa käydä pikaisesti wc:ssä, ettei lirahda pissa housuun, kun nauratte itsenne hengiltä.





Taitaa mennä hetken aikaa ennen ku yritän uudestaan. Kaikista yrityksistäni tuli väkisinkin miehiä, yhden kohtalaisen hyvän noita-akan sain tehtyä, vaan sille kävi huonosti. Aloin korjaamaan jotain kohtaa, niin sittenpä se olikin jo toisesta paikasta vääntynyt pilalle. Semmoista on massailu.
Nimi Ihmeterho tuli muuten siitä, kun lapset hoilottivat väärin kuultuna viime lauantain Putous-ohjelmassa ollutta laulua.
31.01.2010 - 19:28

Tein nukkekodin vauvalle viimein oman vuoteen. Pinnasängyssä on lidlin sängystä irrotetut laidat, muut osat ovat balsaa. Ehkä se lidlin sänky olis ollu nätimpi, mutta se oli niin pieni, että vauva ei oikein sinne sopinut. Tämä nyt on pikkuisen isompi, mutta ei varmaan aivan oikeassa mittakaavassa vieläkään. Ompelin pinnikseen myös peiton.

Eilisessä PikkuRouvien kerhossa en innostunut muiden kaanssa suksien tekoon, vaan kyhäilin makkariin lipastoa.

Lipaston päälle pääsi Nannan tekemä lamppu, jonka olen joskus saanut swapista. Uudet kalusteet sain mahdutettua makkariin poistamalla yläkertaan menevät portaat. Tässä vaiheeessahan se käy, kun vintti on vielä "pimeenä" eli tyhjillään. Mööpleerataan sitten taas, kunhan ullakkokerrokseen jotain asuttavaa valmistuu. Mattoa tämä makkari nyt kipeästi kaipaa,se entinen ei tänne enää mahdu.

Käykääpäs Rouvien blogissa kurkistamassa kuinka hienoja hiihtimiä siellä valmistui.
Loppuun vielä mukava tunnustus, jonka Vuokko minulle antoi blogissaan. Kiitos oikein paljon Vuokko.

28.01.2010 - 19:47
Viimeistelin tuohikontin, jonka punoin pari viikkoa sitten PikkuRouvien tapaamisessa. Laitoin konttiin nahasta kantohihnat ja kiinnitysmekanismin.

Mekanismi tarkemmin:

Tuo vinottain punominen oli sen verran tuskartelua, että lähikuva paljastaa suikaleiden rispaantumisen. Melko monesti piti purkaa ja yrittää uudelleen.
EDIT: Tämä uusi talvinen pohja on tuolta Tuunarin sivupohjista (lisäsin ihan napinkin sivupalkkiin). Voi kyllä olla, etten tätä kauan katsele, kun ei tämä ole yhtään mun värinen.
24.01.2010 - 20:40
Askarteluinspiraatio iski tänään, ja kellariin oli pakko päästä. Mielessä välkkyi ajatus vaatekaapista nukkiksen makuuhuoneeseen. Loppuu se matkalaukkuelämä nukkekodin väeltä. Materiaalina kaapissa on pääosin balsa, ovien koristelätyskät ovat pahvia ja koristeena valmiit puusorvaukset.

Onhan se vähän vino ja kotikutoinen, mutta sehän on se kuuluisa käsityön jälki. Ovet ja laatikko aukeavat, jos ei nyt kovin kevyesti, mutta aukeavat ne.

Sittenhän kaappi piti tietysti asetella kamariin ja täyttää kaikilla kamppeilla.


10.01.2010 - 17:18
Minä elän joulua aina Nuutinpäivään asti. Usein kuusesta ja joulukoristeista luovutaan meillä vasta Nuutinpäivän jälkeisenä viikonloppuna. Koska hain nukkekotini vasta eilen kotiin sieltä Kalajoelta näyteikkunasta, asettelin innoissani kaikkia joulukalenterista saamiani joulujuttuja paikoilleen. Nukkekodin väkikin saa vielä pitää joulua kaikessa rauhassa.

Nukkekodin joulutähti ei pakkasia pelkää, onkohan se muovia?

Olohuoneessa vauva ihastelee kaunista joulukuusta uudessa kelkassa ihanan lämpimän lampaantaljan keskellä. Äiti ja poju soittavat joululauluja viululla. Sain tuon äidin soittaman upean viulun Nannalta joulukalenterista, sen on Nanna tuonut minulle Wienistä. Tuhannet kiitokset, se on mielettömän hieno.

Äiti on ennen äitiyslomia ja hoitovapaita ollut pitkään kaupunginorkesterissa viulistina. Hän on soittanut myös hienoja solistiosuuksia vierailijana ulkomailla asti. Hyllyllä Auliinalta saatu kynttilä ja tuomaanristi. Upea piparkakkutalo on Arvontavoitto Nukkekoti Väinölästä, kiitos Maria!

Onko isäkin saanut sähköt sähkökitaraan? Ei sentään, se on kuusen valojen johto.

Auliinan virkkaamat patalaput sopivat keittiöön just eikä melekeen.

Nannan tekemä sisustustaulu sai paikkansa keittiöstä. Hyllyllä Auliinan tekemä kynttelikkö. Poju on kerännyt kauneimmat joulukortit esille nauhaan (Auliinalta).

Nannalta sain tarvikepaketissa tämän kananapin, joka ilmiselvästi kuuluu keittiön erkkeriin tauluksi.

Auliinan taituroiman hienon kynttiläkruunun onnistuin tunaroimaan, kun siitä oli irronnut yksi kynttilä ja sitä liimatessa sotkin noihin kinnitysnauhoihin pikaliimaa.

Tein samalla itsellenikin lasienkelin, kun tein niitä Auliinalle ja Nannalle joulukalenteriin.
Minulla oli joulukúun lopulla ennen joulua kerta kaikkiaan niin paljon menemistä, että joulukalenterin päivitys jäi surkealle tolalle. Laskujeni mukaan joku saamistani esineistä jäi kuvaamatta, ainakin Nannalta saamani pallojuusto ja Auliinalta saatu tarvikepaketti. Tässä vielä pari kuvaa:

Nannalta suloinen tilkkupeitto. Nukkekodin vauva saa tämän.

Auliinalta sain nämä viehättävät luistimet. Näistä tulee niin hyvälle mielelle.
Minulta lähti tytöille ennen joulua vielä nämä:

Virkatut peitteet ja puusaavit.

Oli tämä kalenterivaihto kyllä oikein kiva.

Mukavaa, että nukkekoti on taas kotona. Pian jatkuu meillä PikkuRouvien kerhotapaamiset ja askarteluhuoneessa odottaa myös muutama ikeasta ostettu laatikko seuraavaa boksi-inspiraatiota. Mutta nyt vielä tunnelmoimaan kuusen ja kynttilöiden äärelle...
23.11.2009 - 17:23

Viikonloppuna pakkasin kaikki minitavarani autoon ja hurautin Kalajoelle. Sunnuntaina laittelimme niistä äitini ja siskoni kanssa jouluisen näyteikkunan.
Nukkekoti sai viime hetkillä verhot loppuihinkin ikkunoihin. Laittelin nukkikseen myös joulua. Äiti ja poju leipovat pipareita, isä on tulossa potkurilla kaupasta jauhoja hakemasta. Vauva ihmettelee koreita kuusenpalloja, joita ei vielä olla ehditty laittaa paikalleen. Joulutähti on ripustettu ikkunaan, samoin silkkipaperista leikattuja lumihiutaleita. Pojun ikkunassa komeilee myös uusi lasienkeli.
Nukkekodin kaveriksi ikkunaan tulivat. kahvilaboksi, huvilaboksi ja noidan mökki. Niiden lisäksi myös anopille, äidilleni, mummulleni ja siskolleni lahjaksi tehdyt lyhdyt löysivät paikan ikkunasta.
En ssaanut ikkunasta kokonaiskuvaa, kun olin siellä päivänvalolla, ja lasi heijasti niin pahasti.




17.11.2009 - 17:39
Minulle pikkujoulu tarkoittaa luonnollisesti minikokoista joulua. Meillä on sairastettu vesirokkoa pitkään ja hartaasti viimeiset kaksi viikkoa. Toipilaita on edelleen tupa täynnä, mutta onneksi pahin on tällä erää ohi, ja lastenhoidon lomassa voi pujahtaa välillä kellariinkin pikkujoulua viettämään ;)
Joulukalenteriyllärit Auliinalle ja Nannalle alkavat olla loppusilausta vaille valmiina. Oman nukkiksen joulua varten olen tehnyt vähän kukkia.

Hyasintteja ruukkuun ja "pärekoreihin".

Samoin joulutähtiä.

Tässä muutamia valmistuneita puuastioita.

Ja koko setti samassa kuvassa.
Jännittävää joulunodotusta sekä mukavia pikkujouluja...
17.10.2009 - 17:56
Vaikka pidän hirmuisen paljon työstäni, on pakko tunnustaa, että oli ihanaa jäädä viikoksi lomalle. Jotenkin tämä harmaus räntäsateineeen ja pimenevine aamuineen ja iltoineen vie mehut. Harmi, ettei miehelläni ole koko viikkoa lomaa. Toisaalta se kyllä pitää meidät muutkin kotona, ja minut lähempänä kellaria - ja askarteluhuonetta.
Viime lauantaina kerhoilimmekin taas PikkuRouvien kanssa. Minä värkkäilin lintua nukkekodin pojun huoneeseen. Se näyttääpi tältä:

Poju sai myös uusia kirjoja. Kunnaksen "Seitsemän koiraveljestä" oli osa kerhoswappia, jonka "vaihdoin" itseni kanssa." Marko kengurunpoikanen" on lapsuudenaikainen kirja, joka on pikkuveljeni laillista omaisuutta, mutta on ollut minulla hyvässä käytössä ja huolenpidossa. Skannasin sen niin, että se on ns. luettava.


Nukkiksen äiti on myös saanut jotain uutta:

Vesijuoksuvyö on osa palkinnosta jonka voitin Eijan blogiarvonnasta. Kiitos vielä oikein paljon. Nukkiksen äidillä on selvästi pyrkimys solakkaan ulkomuotoon, kun sängyllä vesijuoksuvyön vieressä on motivaation kohottajana hienot hepeneet, jotka olen saanut Tuulialta.
Viime sunnuntaina oli Oulussa kädentaitomessut. Sieltä tarttui mukaani nukkekotiin hienot lasilinnut ja "hopeinen" serviisi.


Keittiön pöydälle ilmestyi myös savusiika-annos, joka oli osana tekemääni ja saamaani kerhoswappia.

Vuokko pyysi kuvia nukkekodistani kokonaisuudessaan, joten tässäpä vielä joitakin otoksia, ja huomioita niistä vaiheessa olevista asioista.

Ulkokuori on tehdastekoinen, ja luultavimmin myös sellaisena pysyy. Aikomuksena on lisätä kukkaruukkuja ym. pikkukoristusta, joskus.



Keittiön ja makuuhuoneen puolelta oviseinämä on jo melko hyvä, verhot kyllä puuttuvat edelleen yläkerran ikkunoista.

Tämä toisen puolen seinämä sen sijaan on vielä täysin autio. Verhoja, taulua, listaa, maalia ym.?? kaipais kovasti.

Pojun huoneesta puuttuu portaiden kaide, ja seinille vois keksiä jotain tauluja.

Makuuhuoneesta puuttuu myös kaide portaista, jotka eivät johda minnekään. Ullakkokerroshan mulla on vielä kokonaan aloittamatta. Muutenkin sisustus on mitä on, eli ei tarkoituksenmukainen tälle perheelle. Vauvalla ei ole sänkyä, eikä huushollissa ole vaatekaappia... Muuttuu ehkä joskus, kunhan innostun. Voisi ehkä ilmoittaa muutoskohteeksi Innoon.

Keittiö on ehkä parhaassa jamassa. En luultavasti kovin isoja remontteja ala tekemään, vaikka eihän tämä mikään kokin unelma ole, kun työtasoa on niin vähän ja tiskata pitää yhdessä pienessä altaassa käsin. Jääkaappikin on niin pieni, että kyllä saa tälle porukalla joka päivä kantaa kaupasta maitoa ja muuta evästä. Seinälle vois myös jaittaa jotain kivaa vielä. Kaappeihinkin mahtuu...

Olohuoneesta en viitsi oikein edes sanoa. En ole tuohon sohvaan vieläkään oikein tyytyväinen, luultavasti joskus taas siirtyy/muuttuu kalustus täällä. Seinille haluaisin jotain laittaa, ja jotenkin muuttaa tunnelmaa lämpimämmksi. Tämä mun värimaailma on niin kylmä, mutta minkäs teet, kun tykkään harmaasta ja sinisestä.
Sitten olis vielä se vintti...
26.09.2009 - 21:52
Tänään innostuimme PikkuRouvissa kallistelemaan laseja. Muutamat ( Auliina, Tuulia ja Epe) toki seurasivat vain sivusta, kun Jaana, Chrisse ja minä kuumenimme kilpaa kolvin kanssa lasien äärellä. Jaana käytti ylempää fysiikkaa, ja vähintään kolmannen asteen yhtälöitä tehdessään kauniin pöydän kahvilaboksiin. Chrisse ja minä teimme antiikkiset peilit ja minä sain kyhättyä myös lasipöydän. Auliina toimi hoviompelijana, vaatettaen lastenkodin nukkikseen kaffilan myyjän. Taisipa myyjätär saada pienen plastiikkakirurgisen toimenpiteenkin, ei rasvaimurointia, mutta muutaman desin implantit. Tuulia värkkäili kukkaishommia ja Epe teki kauniin lampun (ei kuitenkaan lasista). Kerhoasioista mulla on kuvat vain swapista, koska sekoilin omien tekeleitteni kanssa, kun muut räpsivät kuvia. Kerhoblogissa on kuitenkin dokumenttia, etten aivan palturia puhu.
Swappinahan meillä oli sisustus. Minä tein lyhdyn, joka päätyi Jaanalle.


Minä sain Tuulian virkkaaman liinan ja ihanan viherryksen.
Kotona sitten piti purkaa nukkiksen olkkari jälleen atomeiksi ja paikalla olisi saanut olla joku sukupuolivähemmistöä edustava sisustusarkkitehti, että jotain tolkkua olis saatu lopputulokseen. Halusin kokeilla olkkariin sitä surullisen kuuluisaa sohvaa, jonka epäonnisen valmistusprosessin aikana syntyi se juosten kustavistinen. Lisäksi olkkariin piti saamani uuden lasipöydän, antiikkisen peilin (ei sen oo pakko olla vessassa) sekä saamani uudet kukan ja liinan.
Poju on siis mitä ilmeisimmin aloittanut viulunsoiton (oikeasti kuullostaa siltä ku kissaa tapettas). Runoilija istahti uudelle sohvalle esittelemään kitaraa, jota soitteli nuorena autotallibändissä.

Tuohon matolle pitäs ommella muutama iso lattiatyyny, kun on jotenkin niin avaraa. Johtunee siitä, että nämä meikäläisen kalusteet sopii jostain kumman syystä paremmin juuri nurkkiin ja seinien vierustoille.

Tuuliailta saatu liina on tuolla pimeässä vasemmalla piirongin päällä. Vaikka sitä kyllä kelpais esitellä päivännäölläkin. Ehti vaan taas tulla niin pimeä, ennen ku sain huoneen kuvattavaan kuntoon.

Kätevää, kun nukkekodin takan voi siirtä noin vain seinältä toiselle, eikä savuta yhtään. Takan päällä "komeilee" uusi peili.

Tämä viimeinen kuva on otettu etuseinä kiinni keittiön ovelta. Ja olkaa siis onnellisia, ettei tuo karmea vingutus kuulu sinne. Nukkiksen äiti on kuitenkin toiveikas ja näkee jo sielunsa silmin Pojun aikuisena suurilla konserttilavoilla isojen sinfoniaorkestereiden solistina.
12.09.2009 - 20:48
Hauska päivä mukavien kälättäjien kanssa, eli PikkuRouvien nukkiskerho kokoontui jälleen. Aiheeenamme oli vääntely ja punonta. Aikamoista vääntelehtimistä se kyllä välillä olikin, vaan sainpahan tehtyä korin ja lampun. Koria punoin suurella hartaudella, mutta lopputulos on kyllä juurikin nurkkaan sopiva. Hartaus vaihtui lievään noitumiseen, ja lampun tekeminen ei sitten enää ollut oikein lasten kuunneltavaa. Kun ilman minkään valtakunnan suunnitelmaa ja lähes vailla järjen hiventä yrittää tuskarrella, niin hermot venyy sekä paukkuu. Nanna antoi mulle dödöpurkin pallosta valmiiksi sahatun plafondin, johon sitten lisäsin helmet. Lisäsin helmiä jonkun verran myös lattialle. Kuvasta sitten huomaa, että juuri etupuolelle jäi se kohta, josta puuttuukin yksi helmi. ARGH!

Korista en laita tämän tarkempaa kuvaa, tässä se tönöttää( oikeassa reunassa), lähtee kyllä joskus jonnekin muualle.

Uusi lamppu tuli tänne makuuhuoneen kattoon.
Swappina meillä oli antiikkia, antiikkia. Minä tein vanhan telefunkkenin radion, jonka sai lohdutustyynyn kera Auliina.

Minä sain Nannan tekemät hienot antiikkiastiat, joita tässä aivan Wenzelin ja Ullan? tyyliin arvioimassa nukkiksen isukki ja äippä.

Samaan settiin kuuluivat hienot miekat, jotka meillä sai nukkiksen Poju. Leikisti ovat leikkimiekkoja.

Kiitos terapeuttisesta iltapäivästä, kyllä pitäs pärjätä taas pari viikkoa.
31.08.2009 - 21:30

Tuolin aloitin edellisellä kerhokerralla, samassa kerhossa värkkäsin nuo kukkaset. Arkku oli viimeisimmän kerhon swappiin, se päätyi Tuulian omistukseen. Valokuva-albumin tein Nannalle, joka oli kutsunut meidät kotiinsa kerhoilemaan ja ompasemaan.

Arkun kanteen tein koristeen koholeimalla, siitä tuli mielestäni aivan kiva.
Viime lauantain kerhon aiheena meillä oli siis ompelu. Oon oikeasti varsin tumpelo tunari ompelukoneen kanssa ja yleensä mun ompeluksien tuloksena kauniit kankaat päätyy silppuna roskikseen. Lopuksi saan sitten itkua vääntäen piilotella ihmeellisiä viritelmiäni.
Onneksi nyt oli kaikki toisin, Nannahan on suorastaan ompelun ammattilainen, ja vehkeetkin sillä on sen mukaiset. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sain ommeltua patjan (ja vieläpä julkaisukelpoisen), ja TILKKUTÄKIN! Eikä sen arvoa yhtään vähennä tekniikan "helppous": leikkaus-> silitys->ompelu. Oon oikein tyytyväinen, suorastaan onnellinen.

Ihka aito hestenssi, kyllä pojun nyt kelpaa köllötellä.

TSADAA!!

Sisustin pojun huoneen uusiksi, pitihän tämä ihme saada näkyvälle paikalle.


Ompelin sänkyyn myös täkin ja tyynyn, mutta niistä ei nyt oo kuvia, kun onnistumisen innostamana aion ommella vielä pussilakanan ja tyynyliinan niihin. Siihen asti saa poju lueskella Peppiä...
04.05.2009 - 21:34
Mulla on nyt semmonen draivi päällä tämän askartelun suhteen, että lääkitystä pitäs kai tarkistaa. Hiippailin perheen huomaamatta taas kellariin (kyllä kai joku sentään huomas mun viehättävän persoonani läsnäolon puuttumisen) vaan senkin uhalla siellä nysväilin parikin tuntia. Kuvia otan vasta huomenna, muutenhan te luulette, että yritän kompensoida surkeita tuotoksia hämärillä kuvilla. Ehei, tämän päivän tekeleet kestävät päivänvalon, siinä missä tekijänsäkin.
No joopa taas ja jaapa jaa, mutta tänään otin siitä juosten kustavistisesta kirkkaamman kuvan.

Ja pari muutakin vielä:

Ylähyllyn kannut tein nukkekodin ylijäämätapetista.

Uudelle pöydälle pitää virkata liina, mun silmään se näyttää niin alastomalta ilman tuukia. Virkkaamisesta saankin oivan aasinsillan ystävääni Auliinaan, joka muisti mua tämmöisellä:

Kiitos samoin Auliina. Taidan laittaa tämän eteenpäin Olgalle Moreenimäkeen.
02.05.2009 - 23:14
Kaikkihan tuntevat Ynjevi-papan, sen sokean yksikätisen, joka on innokas nikkaroimaan kaikenlaista. Tällä kertaa Ynjevin tuotannolla uudistettiin nukkekodin olohuone.

Suunnittelin ja toteutinkin tuosta ihanasta kankaasta semmosen kangassohvan (joo en laita siitä kuvaa). Istuinosan pehmusteesta tuli liian iso, ja siihen pehmusteeseen piti sitten väsätä sopiva sohva. Siitä tuli tummonen juosten kustavistinen, mutta saapi nyt tököttää nukkiksen olkkarissa, kunnes herrasväki siihen kypsyy.

Sohvaan piti sitten tehdä sopiva pöytä, balsaa vaan palaksi ja valmiita sorvauksia kehiin, siitähän se pöytä tulee. Sen verran hillitön inspiraatio iski, että suht onnistuneiden balsansilppuamisten jälkeen uskaltauduin myös vääntämään rautalankaa. Halusin pöydän päälle kynttiläkruunun.

Tuonne porrasnurkkaan olin jo suunnitellut aikaisemmin tuommoista kulmahyllyä, sekin sitten tuli tehtyä. Ja tuo kaappi on sitten kyllä sitä Ynjevi-tuotantoa, mutta olkoon nyt siitä huolimatta tuossa. Aurinko mokoma kerkes laskea ennen ku ehdin kameran kans paikalle, mutta pitää räpsästä kirkkaammat kuvat joku päivä.
Kylläpäs olikin mukava askarrella, kun askarteluhuone on nyt niin siistissä kunnossa. Viikko sitä siivottiinkin, ja säkkikaupalla kannettiin roinaa roskiin. Paljon sinne onneksi vielä jäikin tavaraa. Hokasin muuten, että mun kannattaa askarrella mahd. usein, niin pysyn paljon nuorekkaampana. Mun askarteluhuone on nimittäin kellarissa, ja kaikkihan säilyy paremmin viileässä ja valolta suojattuna.

Tämmönen tästä nyt tuli. Kiitosta paljon Ynjevi-papalle.
29.03.2009 - 17:02
Kokoonnuimme eilen Pikku Rouvien kanssa uusissa tiloissa. Samassa pihapiirissä toki, mutta päiväkodin puolella. Lastenkodin/päiväkodin eteiseen meille on valmistunut upea nukkekoti, jota alamme hiljalleen sisustaa ja täyttää ohikulkijoitten kummasteltavaksi. Tuulian kanssa veimmekin sinne jo muutamia bokseja, ettei tarvi tyhjää kaappia katella.
Meillä oli kyllä taas niin mukavaa, kun siinä nysvättiin ja turistiin. Flowersoftin syvin olemus tuli selvitettyä ja kettuilun kohteeksi pääsi kukin vuorollaan. Perehdyimme myös kukkasten nimien saloihin.
"Virallisen" ohjelman mukaan aihepiirinä oli puunkantoteline. Minultahan se jo takan vierestä löytyy, joten innostuin sitten maalarinteippiä maalaamaan, ja tein erikoisia/erilaisia kukkien lehtiä. Tänään sitten piti kukkaset saada valmiiksi, ettei tarvi aivan kuvattomia lätinöitä julkaista.

Tuo yks tuossa ämpärissä yrittää olla anopinkieli ja muut ovat sitten mitälie Asta-Leoja. Laittelin nämä viherrykset nyt nukkekotiin, mutta saattaa olla, että ne vielä muuttavat sieltä muualle.


Vaikka Tuulian ja mun lisäksi kerhossa olivat eilen myös Chrisse, Epe ja Auliina, niin swappiin osallistuttiin vain me kaksi. Minä sain siis Tuulian tekemän söpön pääsiäiskakun ja rairuohon.

Tässä yläkuvassa oleva rairuoho on omatekemä (flowersoftia), mutta alakuvassa tuulialta saatu hienompi raiheinä.

Minä tein swappiin narsissin, josta en muistanu ottaa kuvaa. Näkyy olevan siitä kuva Tuulian blogissa.
16.03.2009 - 20:55
Muoks. Vähän kirkkaammat kuvat vaihdoin tänne 29.3.
Viikonloppuna olen ollut suorastaan aktiivinen -ainakin askartelussa. Lauantaina kerhoiltiin PikkuRouvien ( Nanna, Tuulia, Chrisse, Vuokko, Taina) kanssa. Kerhoswappiin kudoin maton kudontakehyksellä (en muistanu kuvata Nannalle meni) ja sen lisäksi aloitin keittiön yläkaappiprojektin. Pakkohan se oli saada kaapit, että mahtuvat kaikki hienot astiat ja tavarat esille.
Kaapisto on tehty voimapahvista.



Osa Wooperin astioista on vanhoja ja osa uusia messuostoksia. Ihana pöytälamppu sijoittui ainakin toistaiseksi olkkarin ikkunalaudalle.

Kerhossa värkkäilimme amppeleita, minä sain aikaiseksi tämän yhden, vaikka yritystä oli useampaankin. Lanka on pihistetty Vuokolta.

Ja vaihdossa sain Tuulian taituroiman ovimaton. Se on ehkä millin liian iso, mutta sopii väreiltään tähän niin hyvin, että saa jäädä. Toivotaan, että se vaikka kutistuu kevätsateissa pikkuisen.

Kiitos taas mukavalle konkkaronkalle kivasta lauantai-iltapäivästä.
25.02.2009 - 18:24
Innostuin Nasun inspiroimana värkkäämään koriste-esineitä lasiampulleista ja Ikean joulukuusenpalloista.


Ikean palloista tuli myös karkkipurkkeja:

Ja samassa huumassa tekaisin myös tämmöiset:

Vihdoin sain myös maalattua nukkiksen makuuhuoneen pienen lipaston. Innnostuin koristelussa vähän liikaakin, kun vauhtiin pääsin. Vähempikin olis riittäny, vaan olkoonpa nyt sitten tämmöinen.

Mietin tässä kuumeisesti, mitä teen tuon kuvatilaongelman kanssa. Täytyy ehkä kokeilla opetella siirtämään kuvia muualta, tai sitten vaan tyytyä markkinatalouden ylivaltaan ja suostua mainoskanavaksi. Jäänpäs pähkäilemään...
15.02.2009 - 15:47
Heti, kun vauveli ja poju nukahtivat päiväunille, ryntäsi äiti mööpleeraamaan makuuhuonetta. Hän oli viimein illalla saanut virkattua valmiiksi päiväpeiton.

Äiti petasi vuoteeseen uudet ylelliset lakanat. (Jotka sain ihanalta kerhokamultani Tuulialta ystävänpäivälahjaksi eilen kerhossa; KIITOS!)



Pikkulipasto sai paikan ikkunaerkkeristä. Voi, kun olisi joskus aikaa maalata lipasto ja ommella tänne vielä verhot, tuumi äiti.

Vitriinikaapin siirrossa tarvittiin kyllä Pepin voimat, mutta onhan tämä nukkisäiti varsin riski emäntä, kun sen pään ottaa.

"Nyt olen tyytyväinen tähän kamariin, ja hipsin vielä hetkeksi keittiöön järjestämään perheelle pienen ystävänpäiväyllätyksen. Kunpa vain lapset nukkuisivat vielä hetken. Toivottavasti ehdin saada kaiken valmiiksi, ennen kuin rakas runoilijani saapuu kotiin..."
Ja hetken kuluttua nukkekodin peilijäisellä pihalla:

"Onneksi on tämä potkuri, muuten tässä jäätiköllä ei kyllä pysyisi pystyssä."

" Vaikka en saanutkaan koko päivänä aikaan mitään kunnollista runorintamalla, hoksasin onneksi poiketa kukkakaupan kautta, että voin sentään ilahduttaa vähän perhettä näin ystävänpäivänä. Kumma, kun joinakin päivinä runosuoni suorastaaan pulppuaa, mutta tänään en keksinyt kuin niitä samoja vanhoja kliseitä: jos lemmin tai emmin, vierees kömmin, käyn hommiin -äsh,kuka sellaista lukisi. Välillä tuntuu, että ilman taiteilija-apurahaa joutuisimme perikatoon."

"Pojuu, tulepas katsomaan, mitä isi on tuonut!"

"Mutta minä haluaisin jo maistaa tuota kakkua. Kuka laittaa mulle mehua vihreään mukiin? Saako sukkulaatiakin maistaa?" (Epe oli tehnyt eiliseen kerhoswappiin ihanan suklaarasian)
- Tulepas nyt Poju katsomaan...

"Hei lisää sukkulaatia, eihän näissä oo sisällä väkevää litkua, saako ottaa katsi?"
Näin auvoisissa tunnelmissa sujui siis nukkiksen ystävänpäivä. Eiköhän se isukin runosuonikin taas ehdy pulppuamaan, jahka pääsee maistelemaan äidin leipomaa sydänkakkua, ja viimeistään makoisien yöunien jälkeen. Kukapa nyt ei nukkuisi paremmin patjalla ja petivaatteissa kuin pelkällä sängyn sälepohjalla.
Eilen PikkuRouvissa puuhailtiin potkukelkkojen kimpussa. Swappiaiheena oli jotain sydämellistä, minä tein sinnekin suklaaraasian.

10.02.2009 - 18:03
Vaikka nukkeni viihtyvätkin samoissa vaatteissa vuorokauden- ja vuodenajasta toiseen, ei se tarkoita sitä, etteikö heilläkin olisi olemassa vaihtovaatteita. Toistaiseksi en oo saanu tehtyä vaatekaappia, eikä sille oikein olis tilaakaan. Halusin silti saada kaikki hienot swapeista ja joulukalenterista saamani vaatteet esille nukkekotiin, niinpä keksin tämmöisen oivan tilaa säästävän ratkaisun.

Ja mikäs sen kätevämpää, jos sattuu tulemaan vaikka runoilijoiden laivaseminaari tai suomen kirjallisen kerman kokoontuminen, isukki voi vain napsauttaa matkalaukun kiinni ja kiitää baanalle. Äidin garderoobi rajoittuu toistaiseksi vain yhteen mekkoon, joka on ollut sängyn päällä. Sänkykin on vielä ilman patjaa ja petivaatteita. Mulla ei vain oikein riitä uskallus rueta kankaitten kanssa ähräämään. Haaveissa on kyllä joskus rohjeta riisua nuo nuket ja puvustaa niitä uusiksi. Sitä ennen pitää kyllä aika paljon silputa kangasta roskikseen.
Tässä vielä pari kuvaa matkalaukusta lähempää.


Nuo paidathan olen saanut Jaanalta ja Epeltä.
07.02.2009 - 18:40
Viimeksi PikkuRouvissa värkättiin huonekaluja. Mulla oli pikkusen käynnistymisvaikeuksia. Aloin lopulta takan tekoon, kun Auliinalla oli yhdessä kirjassa toteuttamiskelpoinen malli. Swappiaiheena meillä oli jotain miehelle sopivaa. Minä väsäsin samalla vauhdilla sitten swappiinkin työkaluja, kun olin niitä siihen muurariboksiin jo harjoitellut.


Minä sain Nannan tekemän setin, johon kuului julisteita, pelikortit ja hattu Rhet Butler-tyyliin.
Tässä sitten kuva kerhossa värkätyistä. Ollaan me vaan eri näppäriä tyttöjä.

Takka on nyt valmis, ja iloinen tuli loimottaa nukkekodin olkkarissa, kuvasin koko taloakin, kun se vaan on minusta niin ihana.


Tuohon isän asentoon oon katellu mallia omasta armaastani, joka on harrastanut poikkeuksellisesti tuota vaaterissa oloa viime viikolla, kun on parannellut keuhkokuumetta. Melko tyynesti nuo äippä ja isukki tuolla ovat, vaikka minusta näyttää, että poju tulee just kohta pää eellä kaiteen yli.

Takkapuukorin tein myös, parikin kertaa, kun siitä ei ollut millään tulla valmista. Messinkiset takkavälineet passais kyllä paremmin kuin nuo kultaiset, vaan toistaiseksi tulet kohennettakoon noilla.
Tämän viimeisen tunnelmakuvan myötä toivotan mukavaa illan ja viikonlopun jatkoa.

10.01.2009 - 23:16
Hyvää uuden vuoden jatkoa kaikille blogini lukijoille. Arki on alkanut uusissa ja vanhoissa merkeissä. Uutta meillä on kahden nuorimman tytön uusi hoitopaikka, joka näin kolmen ensimmäisen päivän kokemuksella vaikuttaa onneksi oikein kivalta. Me muut ollaankin palailtu tuttuihin kuvioihin. Arkirytmi tuntuu kyllä pitkään nukuttujen ja valvottujen lomapäivien jälkeen tosi arkiselta.
Loma meni perheen kanssa puuhaillessa, enkä juurikaan saanu aikaiseksi mitään askarrella. Sen verran sentään, että tein viimein valmiiksi kynttilänjalan, jota aloittelin kerran Pikku Rouvissa. Suklaakonvehtirasian pohjasta kyhäilin myös eräänlaisen maljan. Se on nukkisäidin isomummun peruja, vanha ja kulahtanut. Saattaapi myös päätyä jonnekin muualle, mutta tässäpä nyt kuvat niistä:


Arki on siitä mukavaa, että harrastustoiminta pyörähtää käyntiin. Mun kohdallahan se tarkotta PikkuRouvien kokoontumisia. Tänään aloitettiin kerhon kevätkausi kakkua syömällä Vuokon luona. Suunniteltiin kevään ohjelmaa; luvassa on ainakin virttyneitä yöpaitoja ja kulahtaneita mummokalsareita, siis mitä? -se jääköön nähtäväksi. Kerhon 1-vuotissynttäreillä olivat mukana myös: Taina, Tuulia, Chrisse ja Nanna. No tehtiinhän me toki muutakin, kuin herkuteltiin; Nanna värkkäs kukkia ja me muut nyhrättiin virkkuukoukkujen kimpussa. Ensin tietysti ihasteltiin pitkän aikaa ihanaista Vivianlinnaa. Myös Vuokon tuleva nukkekoti on kadehdittavan hieno jo nyt. Oikein paljon kiitoksia vielä Vuokolle emännöinnistä.
Kerhon kohokohta on aina swappi, jonka aihe oli nyt leikkikalu. Minä tein hakka-lelun, jota nukkekodin poju aamulla vähän testasi. Hakka päätyi Tuulialle.

Vaikka poju ei tätä saanutkaan omaksi, niin ei syytä murheeseen sillä vaihdossa tuli pojulle kiva Vuokon tekemä ksylofoni.
Vauvakin tykkää, kun isoveli pimputtelee.
Keskeneräisistä projekteista sen verran, että mummun lyhty alkaa olla jo hyvässä vaiheessa, koitan ottaa siitä päivänvalossa kuvia näytettäväksi. Toinen työn alla oleva juttu on hys,hys-kategoriaan kuuluva, mutta muutama siihenkin liittyvä esine pässee pian esille.
09.11.2008 - 19:02
Nukkekodissa on vietetty mukavaa isänpäivää. Aamulla poju herätti äidin jo aikaisin laulamaan isille, sänkyyn (siihen kuviteltuun) kannettiin kerhossa askarreltu kortti kera uusien sukkien. Päivä kului tavalliseen lapsiperheen tyyliin leikkien ja kokkaillen. Äiti innostui ripustamaan yläkerran ikkunoihin verhot.


Illan hämäryessä äiti lähtee nukuttamaan lapsia, ja nehän nukahtavatkin tänään yllättävän helposti.


Kyllä ne ovatkin suloisia nukkuessaan. Pojun sänky pitää kyllä mahdollisimman pian saada puusepän verstaalle jatkettavaksi. Tuulian tekemät peitto ja tyynyt sopivat kyllä pidempäänkin sänkyyn. Ja vauvallekin pitää hommata sänky, ennen kuin se oppii kääntymään. Portaiden aukon ympärille laitetaan kyllä heti huomenna kaide, ennen kuin siinä sattuu vahinko.

Kellohan on vasta vähän yli kahdeksan. Ihanaa, ehdimme nauttia hetken kahdestaan ennen nukkumaanmenoa.


Isä on sillä aikaa täyttänyt hedelmäkulhot alakerrassa...

...ja yläkerrassa.

-Laitan meille vähän iltapalaa aivan pian. Kävisitkö sillä aikaa asentamassa lastenhuoneeseen sen uuden kattolampun, niin nähdään miltä se siellä näyttää. -Hyvä ajatus rakkaani.


-Lamppuhan näyttää aika hauskalta, tuota johtoa saat kyllä vielä vähän korjailla. Katsopa samalla, kun järjestelin muuttolaatikoista astioita kaappiin.

-Nyt maistuisi se iltapala, mitäs olet laittanut?

-Paistoin sinulle nakkeja, koska tiedän, että sinun puolestasi kaalit saavat olla kaikessa rauhassa vihanneslaatikossa.

-Lisäksi laitoin vähän juustoja, croissanteja ja salaattia, olepa hyvä!



-Jälkkäriksi juodaan kahvit leivosten ja kakun kera, sytytäpä kynttilät, niin päästään syömään.
Lapset aina kyselee, että millon sää äiti oikein leikit sillä sun nukkekodilla ja "puhutat" niitä? Lapsillehan ei tarvi kertoa ihan kaikkea, eihän...
03.11.2008 - 16:27
Älkää nyt pudotko tuoleiltanne, mutta totta se on, että oon viimein saanu tapetoitua nukkiksen keskimmäisen kerroksen. Samalla huristelin vähän poralla ja vetelin sähköjohdot hieman asiallisempaan asentoon. Tässäpä kuvasarja nukkiksen tämänhetkisestä tilasta. Kalustus on vaan pikaisesti eilen illalla tökästy paikalleen kuvia varten.

Ulko-ovelle sen verran lisää ilmettä, että oveen laitoin kahvan ja kolkuttimen, sekä kukkapuskan, jonka oon saanu joltain ystävältäni Pikku Rouvissa.



Runoilija makoilee vähän soffalla, taitaa olla hieman päänsärkyä viikonlopun henkisen ponnistelun jäljiltä. Siirsin tuon valaisimen tuonne portaikkoon, kun haluan sohvapöytien päälle jonkun kivan riippuvan valaisimen joskus. Nuo valkoiset kaapit lätkäisin vain huoneen täytteeksi, eivät todella tule kuulumaan tuon huoneen kalustukseen.

Keittiössä ei oo mitään uutta. Harmittaa, kun tuo lamppu on kärsinyt niin pahasti, kun se on niin monesti tippunu. Tykkäisin siitä, vaan pitää ehkä tehdä joskus uus, ehjä tilalle.

Tästä huoneesta tulee lastenhuone. Mua harmittaa, kun menin töhertämään lattian valkoiseksi, huoneesta tuli niin kovan oloinen. Tuo vielä paljaana roikkuva lamppu vaan korostaa huoneen värien kovuutta. Vaan enhän kyllä ala noita lautoja irtikään repimään, pitää kehitellä jotain sisustuksellista ensiapua tilanteeseen. Ehkäpä nukkiksen rouva hälyyttää Innon Markon apuun...
Tuo Lidlin sänky olis muuten ihan ok, mutta oikeasti se on liian lyhyt tuolle pojulle. Tulee lapselle skolioosi, jos joutuu siinä vuosikaudet kippurassa makaamaan. Siispä näistä kalusteistakaan ei varmaan jää tähän huoneeseen kuin jompi kumpi noista mahottoman upeista =)?? laikanlinnoista, eli imetystuoleista. Rouvan paksun hameen piilossa on "poulttonin viviennen" taidokkasti suunnitelemalla kaavalla köpösti toteutettu yksilö. Huoneen oikealla seinustalla puolestaan itse kuuluisan Liimanäpin virittelemällä kaavalla valmistettu laatukaluste, joka toden totta pysyy pystyssä seinää vasten. Tuo kangas kyllä sopii paremmin tuohon tapettiin, joten voipi olla, että tälle tuolille pitää etsiä seinänvieruspaikka tästä huoneesta. Ehkä myös matot pysyy tässä kamarissa.

Tästä vanhempien makkarista tuli minusta ihan kivan värinen. Takanurkassa hämyisessä piilossaan on luantain kerhossa sutjakkasti ja hymyssä suin valmistamani tuoli. (Ja tuon kirkkaamaassa valossa, tai tämän lähempää sitä ei voikaan kuvata.) tuolin vieressä Tiimarista hommattu puuvalmis (edelleen) lipasto, joka kyllä spoii tuolle tuolille pariksi. Tumma kaappi ei jää tänne, ja ison maton paikalle tulee vanhempien sänky. Siihen on jo hommattuna semmoiser valmiiksi sorvatut jalat ja patjakangas. Onneksi tuo matto on aika paksu ja pehmeä, niin siinä voi ens alkuun nukkua (muutaman vuoden?).

Erkkerissä näyttää tältä. Ilmiintyispä sinne pian jotkut kivat verhot, nuo ikkunanpokat on sen verran huonolla vatupassilla laitetut. Sain muutens tuon isomman ruusutyynyn kerhossa lauantaina Jaanalta. Ja tuon pienemmän oon saanu aiemmin Vuokolta.
Minä ristipistelin swappiin tämmöisen jouluisen tyynyn (hirmu huono kuva), tämä meni Epelle. Ja tässä vielä otos kaikista tyynyistämme.

Suloisia kaikki, vai mitä? Jollen väärin muista, niin takaa vasemmalta oli: Auliinan(kirjailtu), Jaanan(nyt mun),Tainan, Tuulian(kaksi virkattua), Epen(kirjailtu), eturivissä vas. Nannan(kaksi kukallista), mun ja Chrissen.
Puuhalassa valmistui -ja jäi valmistumatta- erinäinen erä nojatuoleja, joita voitte ihailla kunkin omissa blogeissa. Me reenattiin voimasanoja näpit liimassa tappiin asti, eikä kukaan ehtiny enää räpsiä kuvia.
01.10.2008 - 18:22
Meidän talossa herätyskello on kyllä periaatteessa turha kapistus, kun kuopus ansiokkaasti huolehtii siitä, että liian pitkään ei nukuta. Varsinkaan viikonloppuna. Nukkekotiin hommattiin kuitenkin herätyskello, ehkä siellä lapset ovat tyystin eri sorttisia kuin meillä. ( Ja joo, tiedän kyllä ettei nukkiksessa vielä ole makkaria, vaan onpahan vekkari silti.)

Materiaalina kellossa on puuhelmiä, paperia, nitojan niittejä, haaraniittejä ja pieni nupineula.

Tästä kuvasta voi vähän hahmottaa tuota kokoa.
Nukkekotiin on ilmestynyt myös uusi lamppu. Luultavasti sekin päätyy sinne makkariin, mutta nyt -sattuneesta syystä- se on olkkarissa.


Tämä on tehty helmistä, joita ostin matkamuistoksi Norjasta. Nämä kuvat ei kerro oikeaa totuutta lampun väristä. Tuo varjostin on vaaleanpunainen.
Olohuoneen pöydälle olen virkannut pienen liinan. Vähän kotikutoinen, kun malli on omasta päästä, mutta saa kelvata, voipi kyllä olla, että liinalle löytyy vielä joku muukin paikka... Liina on virkattu ompelulangasta koukulla 0.6.

Nyt kannattais suunnitella siivouksia ja leipomuksia kuopuksen 4v-synttäreitä varten, mutta hauskempaa on jatkaa ristipistomattoa, johon ostin tänään lisää lankaa.
18.02.2008 - 19:57
Marian innoittamana, jälleen kerran, innostuin minäkin kokeilemaan massasta valaisinta nukkekotiin. Heti tätä tehdessä kypsyi mielessä parikin ideaa, miten olis kannattanu tehdä. Vaikka en mää siltä tätä ensimmäistäkään yritelmää raaski roskiin nakata. 
Saa roikkua nukkekodin keittiössä, kunnes innostun värkkäämään uuden. Tämän tekeminen oli kyllä niin hidasta. Ensin nyhersin toista tuntia noiden osien kanssa, ja sitten vielä yön yli kuivattelin liimauksia ja kalvoväri-lisäyksiä.
Paistamisen jälkeen hoksasin mm. että mulla olis ollu noita pikkuhelmiä myös oranssinkeltaisina, jotka olis tietty paremmin sopinu tänne keittiöön. Toteutus olis ollu myös sirompi, jos olisin jättäny noitten palojen raunoilta nuo mustat massat pois ja niihin olis tullu vaan tuo kalvoväri. Nyt kappaleiden välisaumat on tosi leveät. Tosi kiva idea tämä silti on, ja varmasti jossain vaiheessa innostun näpertelemään näitä lisääkin.

Siirsin tuon hyllyn takaisin tuonne peräseinälle. Saas nähä saanko ikinä tehtyä yläkaappeja keittiöön. Kakutkin siellä odottelevat arvontaa.

Ristipistelyn laitoin myös seinälle. Lampun ripustukselle pitää tehdä vielä jotain. Nyt tuossa yläosassa on vain musta nappi, mulla oli niin kamala kiire päästä kokeilemaan noita valoja. Samoin kaikki johdot on vaan sinitarralla lätkitty kiinni, kun niille en oo vielä ehtiny porata reikiä. Sähkösuunnitelma on kokonaan tekemättä.
Loppuun vielä kuva koko alakerrasta valaistuna, mielikuvituksen avulla voi kuvitella, että johdot on kauniisti.

29.01.2008 - 18:08
Tosi hitaasti kyllä etenee tuo nukkekodin sisustus. Mulla on työn alla muutama salaisuus, joten niistä myöhemmin. Tässäpä nämä tämänkertaiset värkkäilyt:



Eli "eteiseen" naulakko ja avainkaappi. Oon yrittäny miettiä, miten saisin järkevästi tuohon ulko-oveen ikkunat, mutta asia on vielä suunnitteluasteella. Samoin ovat kiinnittämättä jo kesällä ostetut ovenkahvat ja kolkutin. Naulakko on muuten väännelty kuparilangasta ja siihen on liimattu liivinhakaset koukuiksi. avainkaappi on paspispahvia. Ovi on vielä ilman saranaa. Yritin viritellä noista ääriviivatarroista saranat, mutta ei tullu vielä oikein toimiva ratkaisu.

Avaimet on leikattu tavan fiskarsseilla kertakäyttöuunivuuasta. Ja avaimenperä (joka ei oikein kuvassa erotu) on sydämen muotoinen "paljetti".
Kovasti tekis mieli taas pitkästä aikaa massailla, ja laskiaispullatkin pitäs kohta nukkikseen leipoa, sekä tietysti herra ruuneperin torttuset sekä omaan kotiin, että nukkikseen. Ristipistoihinkin jäin melkein koukkuun... miten sais vuorokauteen muutaman tunnin lisää aikaa???
26.01.2008 - 15:08
Voi innostua vaikka pistelemään ristiksi. Näin nerokkaan vitseliäästi johdattelen siis tekstin aiheeseen ristipistely, jota olen viime viikon harrastanut maanisella innostuneisuudella. Tämä laji on minulle uusi tuttavuus, mutta sain kyllä aika voimakkaan kipinän oppia tekemään ristipistoja.
Muutamia harjoituskappaleita olen väsäillyt nukkikseen. Tyynyjä keittiöön ja olohuoneeseen, sekä kynnysmaton ulko-oven eteen. Olen potenut inhottavaa nuhaa melkein koko viikon, joten tämmöinen sohvan nurkassa nyherrettävä homma on sopinut hyvin vieystasolleni. Pientä lohtua edes nuutuneseen oloon, kun voi samalla pikkuisen näpertää. Huomasin tosin, että tässä pistelyssä pitää olla hyvät valot, eikä meidän jalakalampun valoteho ole aivan riittävä.
Tässäpä kuvatuksia pistelyistä, ompelin samalla vauhdilla myös joskus aiemmin virkkaamani tyynyn.





08.01.2008 - 23:31
Pistäydyin tänään nukkekoti Väinölässä ja Marialta sain inspiraation lyhdyn tekoon. Tämmöinen siitä tuli.





Tämmöisen tekoa olen joskus suunnitellut, vaan olin jo unohtanut koko jutun. Tein tämän kartongista, pohja on paspispahvia. Ikkunat on ohutta muovia (joku tiimarin helmipussi). Sisällä oleva tuoli on myös kartonkia samoin pöytälevy, pöydän jalkoina on putkihelmet. Kahvikuppina on välihelmi johon liimasin rautalangasta korvan. Lautanen on paljetti ja pieni leivos on cernit-massaa. Katon ripustusosa on niistä Ikeasta ostetuista joulupalloista, joita käytin nukkiksen valaisimiin. Eli hyötykäyttöön kaikki sälä.
Loppuun vielä muutama kuva lyhdystä nukkekodissa. Olohuoneessa on myös eilen värkätyt uudet taulut.




Kuvat taas on mitä on, kun pimeässä räpsii. En vaan millään malttanut odottaa huomiseen, kun olin niin innoissani taas kerran.
05.01.2008 - 01:33

Oliskohan aika päivittää tätä blogiakin välillä? Kummasti alkaa loma lähetä loppuaan ja tässä on pian kuukausi mennyt ensin joulua valmistellessa sitten viettäessä ja nyt lopetellessa. Loppiainen ja joulun loppuminen on minusta kamalan haikeaa. Meillä saa joulukuusi ja muut koristeet kyllä olla ihan rauhassa vielä Nuutin päivään asti, mutta lomailu on pakko lopettaa ja aloittaa uusi vuosi töissäkin. Meillä on ollut olikein rentouttava ja kiva loma, ollaan oltu lomalla koko sakki. Pikkuisen ollaan sairastettu mahatautia ja pikkutytöillä on ollut nyt yskää. Neiti astmaatikkoa oltiin ihan hilikulla viedä uuden vuoden yönä astman takia sairaalaankin, mutta saatiin tilanne laukeamaan kotona, mutta hirveä määrä piti antaa avaavaa tytölle.
Nyt olen muutaman päivän näpräillyt nukkekodin parissa. Jo aiemmin tapetoin olohuoneen ja laitoin sinne lattian, mutta nyt sain viimein tehtyä vähän kalusteitakin.
Virittelin myös valoja taloon. Täytyy sanoa, että valaistus luo kyllä tunnelmaa pieneenkin kotiin. Seuraavaksi pitääkin alkaa porailemaan reikiä seiniin, että saa laittaa johdot kulkemaan kunnolla, nyt ne on vaan sinitaralla viritelty, että pääsin vähän fiiliksiin. Istuttiinkin isompien tyttöjen ja miehen kanssa pitkä tovi ihmettelemässä, kuinka kiva tuo nukkekoti oikein onkaan.

Tässä on talon uusi sohva. Tehty paspispahvista superlonista ja kankaasta. sekä villalangasta. (Perhe on sen kai hankkinut nyt alennusmyynnistä veronpalautusrahoilla). Sohva on aika iso, mutta siihenpä mahtuukin koko perhe kerralla.

Olohuoneeseen hankittiin samalla tämmöinen disain-tyylin sohvapöytä. Johon äiti kattoi vielä loppiaisen kunniaksi torttukahvit. Pöydät on tehty teippirullan hylsyistä, jotka liitin päällekkäin maalarinteipillä. Pöytälevyt on Tiimarista ostetut vanerikiekot.

Tämä suorastaan tyylikäs jalkalamppu on tehty astmapiipun korkista, sukkahengarista ja Ikean joulukuusenpalloista. Lamppuja voidaan poltta yhtä aikaa tai erikseen.

Piparitalokin on nukkekodin väellä vielä syömättä, kannattaa kyllä kohta popsia, ennen kuin peittyy herkku pölyyn. Tuon pienen kuusen löysin "liidelistä" Siellä myytiin semmoisia viinilasin merkitsemiskoristeita, ja niistä useimmat oli kuin tehtyjä nukkikseen. Ovat lasisia.

Kuvissa vilahtelevat myös nämä söpöt pikkuesineet, jotka sain jo ennen joulua äidiltäni. Kiva, kun äitkin on innostunut mineilystä ja kulkee silmät auki. Olen erityisen ihastunut tuohon kanaan, se on lasia ja tosi suloinen. Norsu on puinen.

Tältä näytti ensimmäinen sovitus olohuoneesta. Melkein unohdin, noitten portaitten kimpussahan ähräsin monta tuntia. Kaiteet on kuparilankaan pujotettuja helmiä, jotka on liimattu portaisiin porattuihin reikiin. Ja kaidepuu on bambulauta, jonka päälle on liimattu puutikut. Ovat vähän mutkaiset ja vinkkurat, vaan saavat kelvata. Talohan on vanha. Portaiden pohja on vielä maalaamatta, sen taidan maalata valkoiseksi.

Järjestys vahtui vähän, ja kahvitkin on kerätty pois. Olohuoneen kattolamppu on tehty jostain korkista ja Ikean joulukuusenpallosta.

Sahasin myös viimein ruokapöydän jalkoja. Nyt pöytä näyttää järkevämmältä.

Käänsin pöydän vielä näin, niin keittiöön tuli vähän lisää tilaa. Pitäisi kehitellä keittiöönkin valaisimia. Tuolin karmilla roikkuu muuten perheen isän joululahjakravatti.

Tässä isukki esitelee hienoa solmiotaan. Se on aivan sävy sävyyn takin kanssa. Surkean pimeitä nämä mun kuvat taas on, mutta kyllä näistä nyt jotain selvää saa.
Näin leppoisissa tunnelmissa alkaa nukkekodissani vuosi 2008. Toivotaan, että siitä tulee teille ja meille oikein hyvä vuosi. Toivottavasti nukkekodin väki saa tänä vuonna myös makuuhuoneet ja peseytymistilat.
19.07.2007 - 22:32
Tässäpä muutama kuva nukkekotiini muuttavasta perheestä.

Toistaiseksi nimeä vailla siis äiti, isä poikaviikari ja tyttövauva. Oli kamalan vaikea valita nukkeja, kun melkein kaikki olivat niin vanhahtavaa tyyliä, että nykyaikaan sijoittuvassa kodissa näyttäisivät siltä, kuin olisivat naamiaisiin menossa. Näillekin pitää ehkä jossain vaiheessa yrittää saada jotkut vaihtovaatteet, vähän kuuma voi tuolle isukillekin tulla jatkuvasti takki päällä. Nuo vaatteet on vaan valitettavasti liimattu, ja vieläpä niin, että isän takin alla on vaan paidan ja liivin etukappaleet. Yritin silti vähän katsoa, että lapset muistuttaisivat vanhempiaan enemmän kuin "alakerran Ramia". Isukki on mun miesmakuun vähän liian feminiini, mutta pääasia, että talon rouva on onnellinen.
Tässä vielä muutamia kuvia, kun sovittelin nukkeja keittiöön. Huomatkaa, että poikaviikari on saatu pysymään nätisiti kuvassa tikkarilla lahjomalla.


Kukka-amppeli on lomalla tehty. Virkattu karhulangasta.

Uudet astiat piti ottaa heti koekäyttöön. Vauvalle ei kyllä tarjoilla mitään. Taitaa olla vielä tissimammalla tämä pienokainen.Nuo siniset lasiastiat ostin sieltä Forssasta. Pöydän jalkoja pitää tosiaan lyhentää se puolisen senttiä.

Arvatkaapas olisko pikkusen kiva päästä askartelemaan. Päässä pyörii var maan sata ideaa ja suunnitelmaa. Tosi hauskaa käydä joskus makuuhuoneitten ja olohuoneen kimppuun. Ja keittiöönkin pitää tehdä kaikki tavarat. Millonkas se mun loma alkaakaan... Ens yönä pitää ehkä lukea puhelinluetteloa ja almanakkaa, että keksin talonväelle Talon nimeksi suunnittelin Nukkekoti Tupasvillaa, mutta ei sitäkään oo vilä sinetöity. Nyt pitää hipsiä saunaan, tuli sen verran vilu tuossa aiemin illalla pesiskentän laidalla. Huomenna mulla onkin leirillä talkoohuki keitiöllä klo 8-14, joten olis ihan järkevää mennä ajoissa nukkumaan.
26.06.2007 - 20:30
Viimeinkin se sadepäivä koitti, että pääsin ihan ajan kanssa askartelemaan. Eilen jo vähän aloittelin, mutta tänään sain ensimmäiset keittiökalusteet kuvauskuntoon.Saattaa kyllä olla, että joskus rahoissani menen ja ostan ihan oikeat nukkiskalusteet, mutta toistaiseksi nämä saavat nyt kelvata. Ja mikseivät kelpaisi, eihän talossa edes asu vielä ketään.
Nukkekotini on nyt muotoutumassa semmoiseksi 2000-luvun kodiksi. Itse rakennus on vanhempi, mutta nykyajassa eletään. Näköjään tästä nukkiksen keittiöstä ei tullut kovin moderni, eikä käytnnöllinen. Melko pienikin se on, mutta ei tässä nukkiksessa vissiin mikään suurperhe tule asumaan.
Erkkeriin laitoin siis tuommoisen istuskelupaikan. Ikkunalasit on piirtoheitinkalvoa ja melkoisen kupruiset, mutta talohan on vanha.

Ruokapöytään ostin pöytälevyn Tiimarista, jalat on sahattu raketin kepistä. Pitää vielä tarkistaa noita mittasuhteita. Pöytä on ainakin noihin tuoleihin nähden liian korkea, ehkä jalkojen lyhentäminen auttais, tai sitten uudet tuolit. Mittasin pöydän korkeuden tuon syöttötuolin mukaan, mutta se saattaa olla liian korkea 1:12 mittakaavaan. Tosin vanhemmat syöttötuolit on korkeampia kuin nykyaikaiset.

Laadukkaat luxus-kalusteet on värkätty balsasta (enkä muuten kerro paljonko meni balsaa hukkaan).

Hana on metallilankaa, helmenpala, korkkia ja helmiä. Jossain blogissa näin kerran tuikkukupista tehdyn tiskialtaan, ja omista materiaaleista se tuntui parhaalta vaihtoehdolta.

Tiskiharjan harjakset on tarranauhasta, mulla on tiskiaine pumppupullossa pöydällä, joten nukkekodissa saa olla sama käytäntö. Voisin maalata tuon pullon vielä keltaiseksi. Säälittää kyllä, kun nukkekodin väki joutuu käsin tiskaamaan, ehkä jossain vaiheessa pitää suunnitella keittiöön remontti ja laajennus, että saadaan nykyajan koneistus talon väelle.

Liesi sentään on keraaminen, mutta muuten kyllä edustaa jotain uusretroa tyylisuntaa.

Pienet kukat liimailin kasaan Sinooperístä löytyneistä pikkuisista neliapilanlehdistä.
Tässä taitaa sitten olla mun askartelut vähäksi aikaa. Loppuviikosta lähdetään melkein kolmeksi viikoksi reissuun. Ajattelin kyllä jotain värkkäämistä ottaa mukaankin, mutta saapa sitten nähä, mitä ehtii tekemään.
20.05.2007 - 22:33

Tänään saatiin lapsetkin kotiin mummulasta, ihanaa, kun perhe on taas koossa. Tein balsasta tämmöisen ovikyltin nukkekodin oveen. Kirjaimet on leikattu ja väännelty laukaisulangasta, eli semmoisesta ohuesta rautalangasta.
Vaikka tänään olikin viikon ensimmäinen sateeton päivä, en malttanu lähtä pihalle, vaan jäin tapetoimaan keittiön.Tai ihan ensin piti tehdä keittiöön lattia. En alkanut silppuamaan vähäisiä bambuvarojani keittiön lattiaan, kun ne on ainutta materiaalia, josta saan suht. siistit ikkunanpokat. Niinpä kaivelin kätköjäni ja löysin ikivanhan kontaktimuovin, joka on semmoinen puukuvioinen, aika järkky totta puhuen. Se oli myös rytyssä, eikä ihan keittiön lattian kokoista sileää kohtaa edes siitä saanut leikattua. Ajattelin silti yrittää, liimasin kontaktin pahville, piirsin nuuttauspuikolla siihen viivat laudanraoiksi, jotka väritin mustalla tussilla. Samoin teinlaudanpäät poikkipäin, ja piirsin naulankannat tussilla.
Tapetiksi valitsin eilisistä paperiostoista valkoisen kohokuvioisen ja keltaisen myös vähän profiloidun paperin. Boordiksi löytyi silkkinauhaa. Ja tältä näyttää keitiö tänään:



Tuohon erkkeriin aion tehdä semmoisen istumispaikan, jossa voi vaikka lueskella. Yhteen ikkunaan tein pokat, mutta unohdin laittaa "lasin". Ajattelin kokeilla tehdä ikkunat piirtoheitinkalvosta.
Sitten vielä se tuunaus, eli lidlin sininen kaappi näyttää mulla nyt tältä:

En tiedä onko mun krakleerauslakka menny jotenki vanhaksi, kun ei meinannu ollenkaan halkeilla tuo maalipinta. Yläosasta sentään vähän ja vielä sillai mittakaavaan sopivalla tavalla.

17.05.2007 - 20:24

Tässä se nyt on, mun ikioma uusi hieno nukkekoti. Eilen vietiin isommat ytöt Ouluun linja-autolle, kun ne lähti mummulaan lomalle. Otin varalta äitienpäivälahja-lahjakortit mukaan, jos vaikka käytäis siellä askartelukaupassa.Sinnehän me mentiin, ja hetken harkinnan jälkeen ostaa täräytin talon.
Illalla sitten miehen kans koottiin se ekan kerran, ja aamulla melkeen kokonaan uudestaan. Vähän vinkkurainen se on vieläkin, mutta on se vaan hieno. Pikkutytöt on sen jo koeleikkineetkin tänään, mutta luultavasti pikkuneidit joutuu oottamaan jokusen vuoden, ennen ku pääsevät sillä leikkimään, sen verran pientä sälää sinne kummiski tulee.
Tänään oon maalaillu sisäkattoja valkoiseksi ja monta tuntia sain siinä hommassa kulumaan. Kaikki sisustus on suunnittelematta, mutta eiköhän sinne jotain ala kehittymään. Ajatuksena on tehdä mahdollisimman paljon itse, eli roskilla sisustetaan. No, onhan mulla nämä Lidlin halpakalusteet, niitä pitää nyt alkaa tuunaamaan. Harmi, kun meillä ei oo sitä tulostinta, ei voi printtailla tapetteja.

Alustava suunnitelma on, että alakertaan tulis olohuone ja keittiö. Yläkerrassa olis sitte kaks makuuhuonetta ja ullakolla saunaosasto ja takkahuone. Talolle pitäs keksiä nimikin ja miettiä kuka siellä asuu. Tässä sitä on muutamaksi vuodeksi hommaa.
|
|