Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.02.2012 - 20:43
Näin ne viikot vaan vierähtää, eikä mitään saa aikaiseksi. Onkohan tämä kuluva talvi jotenkin poikkeuksellisen kiireinen, vai miten tuntuu, ettei koskaan ehdi edes tietokonetta avaamaan. (laiskuutta kai se vaan oikeasti on). Onneksi sentään on nuo PikkuRouvien kokoontumisajot, niin siellä nyt ainakin tulee ainakin puhuttua askartelusta, välillä jopa tehtyäkin jotain.

Eilen vietimme kerhossa Jaanan synttäreitä. Herkuttelimme makoisalla kakulla, läyrysimme ja värkkäsimme. Ja tietysti myös lahjoimme päivänsankaria. Jaana oli tavoilleen uskollisena tehnyt myös meille lahjat, mutta siitä huovutetusta sydänavaimenperästä en muistanut ottaa kuvaa. Tässä kuitenkin kuvat lahjastani Jaanalle. Paketoin minitavarat tuommoiseen pop-up-boxiin, jonkalaisia olen bongaillut youtubesta.











Ostin Jyväskylän koulutusreissulta itselleni tuliaisiksi kutistemuovia (liian vähän) ja siitä on tullut nyt kokeiltua montakin nukkekodin "lasitaulua". Jaana sai yhden ja swappiinkin tein yhden.




Kerhon aiheena meillä oli luistimet ja puukengät. Tuulia kyllä innostui sohvan tekoon ja päivänsankari liimaili boksia kokoon. Me Nannan kanssa kaiveltiin nahkapussia. Luistinten aikaansaaminen oli mulle lähes ylivoimaista. Sen verran jäi kaivelemaan eilisten tuotosten epämuodokkuus, että tänään piti vielä kotona yrittää tehdä paremmat. No, ei nämäkään niin hienot oo, ku olin mielessäni visioinu, mutta kai noilla pimeässä luistelee.





Tämmöisiä tällä kertaa.
Lotte kirjoitti 26.02.2012 - 22:14
Ihan täydellisen ihanat ovat nuo sinunkin luistimesi. Nannan vastaavia jo ihastelin hänen blogissaan. Niin hempukat.
Kunne kirjoitti 11.03.2012 - 10:32
Tosi kauniit luistimet. Kuinka nätisti tedyt. Käsittämättömän hienosti tehty tuo nyöritys ja koukut.

Blogissasi on ihania töitä!
pirre kirjoitti 25.03.2012 - 17:52
Aivan ihanat luistimet!
Kikka kirjoitti 26.03.2012 - 09:40
Hienot luistimet!
Kikka kirjoitti 26.03.2012 - 09:42
Niin ja tuo kutistemuovi on kyllä koukuttavaa...minullakin lipasti yksi arkki kokeiluihin suit sait...olisi oitänyt hamstrata heti 10 arkkia..
Ja lisäksi minulla on synttäriarvonta blogissani..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code